Motoristi, joka ajaa säällä kuin säällä

Veli Pekka Kukkonen on erilainen motoristi. Jyväskylästä kotoisin oleva mies ajaa niin kesällä kuin talvella. Häntä ei pidättele kylmä, ei lumi, eikä viima. Mikä saa miehen hyppäämään moottoripyörän selkään kovallakin pakkasella ja vieläpä nauttii siitä? Ja miten hän tekee sen?

Lumisade on peittänyt maan valkoisen vaipan alle. Järvet ovat jäätyneet. Pimeys on edelleen läsnä. Lämpötilat ovat paukkuneet jopa -30 asteessa. Suomessa on nyt talvi, mutta yhtä hyvin kyseessä voisi olla mikä tahansa muu Pohjoismaa.

Yhtäkkiä näkyy moottoripyörä keskellä ei mitään. Se on Veli Pekka Kukkonen, erilainen moottoripyöräilijä. Hän on ajanut talviaikaan lukuisissa Euroopan maissa. Kukkonen, joka tunnetaan myös McHuurteena, on tosimotoristi. Huurre sanana tarkoittaa myös jääkidekerrosta. Siinä mielessä hän on nimensä veroinen mies.

Rakas harrastus

Moottoripyöräilyharrastus juontaa juurensa nuoruuteen. Ensin kuvioihin tuli mopolla ajelu. Nuori mies aloitti ensimmäisessä työssään jakaen lehtiä liikkuen juurikin mopolla. Kun talvi tuli, homma jatkui. Välillä hän jopa kaatui pientareelle ja lehdet levisivät, mutta suomalaisella sisulla hän nousi ja jatkoi matkaa. Ensimmäisen Trial-pyöränsä hän hankki 1980-luvulla. Innostuksen kasvaessa pyörät vaihtuivat matkamallisiin. Nykyisin hän omistaa kuusi moottoripyörää, joista kolmea hän käyttää talvisin.

– Sanoisin, että moottoripyöräilyyn ”kasvaa” sisälle, sanoo McHuurre.

McHuurre todella rakastaa moottoripyöräilyä. Vain silloin hän voi kokea vapauden, keveyden ja sellaisen yhteyden luontoon, jollaista ei voi kokea esimerkiksi autossa istuessa. 

– Kun aikansa ajelee hyvissä keleissä, niin kai siihen sitten jo väsyy? Eli pitää saada jotain uutta ja samalla uusia haasteita! Samoin, jos haluaa harrastaa mp-ajoa tosissaan, niin silloin siihen ei saa tulla mitään tekosyitä, kuten kylmä, sade, lumi tai lumimyräkkä, kertoo McHuurre.

Mies ei kuitenkaan harrastaisi talvimoottoripyöräilyä, jollei todella nauttisi siitä. Nykyaikaiset varusteet mahdollistavat mukavan ajokokemuksen myös talvikeleillä, joka parhaimmillaan voi olla -30 astetta. McHuurteella on menossa jo 11. vuosi talvimoottoripyöräilyn parissa. Ajokilometrejä on kertynyt 8000–10 000 talvea kohden. 

– Palelin aikoinaan niin paljon, että vuosia sitten päätin, etten aio palella enää!

Talvimoottoripyöräilyssä on monia huomioon otettavia asioita. 

– Tietenkin moottoripyörän on oltava kunnossa. On tarkistettava mm. vaijerit, lukot ja virtapuoli varmistaen pyörän olevan täysin ehjä. 

Moottoripyörässä on talvisin oltava reilusti valoja, eli päävalon lisäksi muun muassa Led-sumuvalopari ja kauaksi kantava Led-porolamppu. Led-valot ovat tehokkaita, vievät vain vähän sähköä ja niiden saatavuus on parantunut.

– Niiden ainoa huono puoli on, etteivät ne lämmitä lasia. Tällöin lamppujen lasit jäätyvät helposti pakkasella umpeen, joten niitä pitää aika-ajoin raaputtaa puhtaaksi.

Ennen Led-valoja lamput paloivat niin kuumana, että ne sulattivat lumen ja jään.

Renkaina ovat nastarenkaat. Talvi -ja nastarenkaat ovat suomalaisia keksintöjä. Renkaiden nastoitus alkoi 1930-luvulla Suomessa, mutta yleistyi toden teolla vasta myöhemmin. Nastat ovat nykytietämyksen valossa kaikista tehokkain keino estää ajoneuvon tahaton liikkuminen talviolosuhteissa kuten jäisellä tien pinnalla. 

Nastarenkaat maksavat noin 400–600 euroa ja kestävät 4-5 talvea riippuen ajotavasta.

Oikeanlaiset vaatteet ja varusteet

Talvimoottoripyöräilijän on otettava huomioon oikeanlainen vaatetus, kuten talvikäyttöön sopiva puku, jossa on irrotettava sisävuori. Silloin sen voi laittaa helpommin kuivumaan. Puvun olisi hyvä olla myös vedenpitävä.

– Talvisinkin on usein satanut vettä, kertoo McHuurre. – Sama koskee housuja, ja housujen pitää olla haalarimallinen, joka suojaa parhaiten. Suojat ovat myös talvella tarpeen, eli niin kyynär-, selkä-, polvi -ja lonkkasuojat on oltava.

McHuurre käyttää villasukkia niin kesällä kuin talvella. Jos varpaita alkaa vilustaa, häneltä löytyy myös sähkölämmitteiset sukat. Yllättäen hanskat eivät ole välttämättömät, sillä kahvat lämmittävät ja lisäksi niissä on huput, jotka suojaavat käsiä. Kuuluisa kerrospukeutuminen toimii ja pitää lämpimänä. Jopa alusvaatteissa on hyvä lämmöneristyskyky, sillä ne on valmistettu angoravillasta. 

Talvikypärästä löytyy sähkövisiiri, joka auttaa hyvään näkyvyyteen. Kypärän on oltava avattavaa mallia, jotta syöminen ja juominen onnistuvat ajon aikana, eikä turhia pysähdyksiä tarvitse tehdä.

Yksi tärkeimmistä talvimoottoripyöräilijän varusteista McHuurteen mielestä, suojien lisäksi, on thuliliivit eli sähkölämmitteinen liivi. Se pitää lämpimänä kylmimmissäkin olosuhteissa. 

– On todella kätevää, kun liivi lämmittää! sanoo McHuurre. Hän tunnustaa käyttävänsä liiviä jopa kesäaikaan. Todella kylmällä säällä eli -28 °C tai enemmän hän käyttää jopa kahta liiviä, jolloin kylmä ei haittaa ollenkaan.

Sähköliivi saa virtansa virtaulosoton avulla, joka on myös ehdoton lisävaruste.

– Virtaulosottoja täytyy olla useampia, vinkkaa McHuurre. – Tällöin matkanteko ei ole yhden varassa. Tien päällä voi virtaulosotto jos toinenkin mennä rikki, eikä silloin pimeässä, kylmässä, tuulessa tai lumisateessa ole mahdollista alkaa selvittelemään vikaa.  

Moottoripyöräily talvella

Talvimoottoripyöräily eroaa monessa suhteessa verrattuna kesäaikaan. On oltava varovaisempi. Jarrutusmatka on paljon pidempi. 

– Toisaalta, jos sää on hyvä, voi pito hyvillä nastarenkailla olla jopa paljon parempi kuin kesällä, kertoo McHuurre.

Pakkanen itsessään ei ole este moottoripyöräilylle, paitsi yön jäljiltä. Lähteekö pyörä käyntiin? Jos ei lähde, niin silloin ei voi muuta tehdä kuin odottaa. Talvimoottoripyöräily ei ole hoppuisen miehen hommaa. Pyörän voi saada käyntiin myös apuvirran ja kaapeleiden avulla. 

Moottoripyörällä pääsee niin kovaa kuin vain uskaltaa ajaa talvella. Kuitenkin talvinopeusrajoitukset on tehty noudatettaviksi. Oman jaksamisen mukaan voi ajaa useita satoja kilometrejä.

– Mukavaa matkanteko on päivämatkan ollessa n.450–650 km. Kylmässä säässä pärjää, kun ei pidä liian pitkiä taukoja, vinkkaa McHuurre.

Talviaikaan pohjoisessa napapiiristä alkaen vaikuttaa kaamos eli polaariyö, jolloin aurinko ei nouse näkyviin horisontin takaa ollenkaan. Myös tällaisesta ajosta McHuurteella on kokemusta, sillä hän on ajanut kaamoksen aikaan Lapissa, Ruotsissa ja Norjassa. 

– Se ei mielestäni eroa juuri mitenkään muutoin talviajosta kuin , että tietenkin päivät ovat lyhyempiä. Aurinkoa ei näe, eli etelän suunnassa, horisontin takana vain ”valostaa”. Yleisväritys kaikkialla on sininen. 

Talvimoottoripyöräilyn haasteet

Talviajon haasteita ovat pimeys, lumisateet, tuiskut, vesi -ja räntäsade, jotka vaikeuttavat ajonäkyvyyttä. Myös hengityshuuru vaikeuttaa näkyvyyttä, minkä vuoksi sähkövisiiri kuuluu varusteisiin. 

Myös huonosti auratut tiet tuovat harmaita hiuksia talvimoottoripyöräilijälle. Tie ei ole tasalaatuinen ja kaikkiin yllätyksiin on varauduttava ajaessa, mikä tekee ajosta melkein kuin extreme-ajoa.

Nastoilla ajaessa rengas reagoi herkästi tien pinnan kaikkiin epätasaisuuksiin, joita aiheuttavat niin tien laatu eli onko nauhapaikkauksia kuin auraukset. Nauhapaikkauksia käytetään asfalttitien pinnan säästökorjauksissa Suomessa.

– Teiden kunto on huonontunut vuosi vuodelta, harmittelee McHuurre. – Lisäksi auraukset ovat olemattomia.

Talvimoottoripyöräilijälle vaaran paikkana ovat nimenomaan nauhapaikkaukset, sillä niistä tulevat kaikista pahimmat huojunnat ja yllätykset.

– Ei voi autoilija edes ymmärtää, miten nauhapaikat vaikuttavat ja vaikeuttavat moottoripyörällä ajoa, huokaa McHuurre. 

Lumi tiellä on talvimoottoripyöräilijälle kaksipiippuinen juttu. Lumi on silloin hyvästä, kun se peittää nauhapaikkaukset tehden ajosta paljon pehmeämpää ja turvallista. 

Toisaalta lumi tuo omat haasteensa, sillä se huonontaa näkyvyyttä. Silloin nopeutta on laskettava. Myös irtolumi, joka nousee autojen tai rekkojen ajaessa, on paha. Se voi leijailla ilmassa jopa viisi minuuttia, ennen kuin laskeutuu taas maahan. Silloin esimerkiksi aura-auton ohittaminen on mahdotonta. 

– Vastaantulijoiden valot ovat sitten vielä luku sinänsä! Eli pimeällä tarvitaan valoa, mutta monet käyttävät sumuvaloja lainvastaisesti hyvälläkin pimeällä säällä. Rekat puskevat puskurissa kiinni, ja erityisesti talvisin, se ei tunnu kivalta, luettelee McHuurre.

Kaikista haasteistaan huolimatta talvimoottoripyöräily on nautinnollista ja mukavaa. Jokainen matka on elämys. Hyvien ja nykyaikaisten varusteiden ansiosta moottoripyöräily onnistuu mainiosti talvella, eikä tarvitse palella.

Ennen kaikkea talvimoottoripyöräilyyn tarvitaan rohkeutta. Kristilliset arvot omaava McHuurre saa voimaa uskosta ja kokee, että Jeesus on johdattanut häntä matkoillaan. Mies ei suunnittele etukäteen reittejään, vaan menee eteenpäin uskoen johdatukseen.

Matkan varrella hän tapaa hyvin erilaisia ihmisiä. Myös palvelut ovat pelanneet. Aina on löytynyt huoltoasema tai majapaikka. Epätoivoisilta tuntuviin tilanteisiin hän ei ole joutunut – paitsi yhden kerran. 

Pulassa Norjan erämaassa

Ajaessaan Norjan erämaassa, McHuurre joutui kovaan lumimyrskyyn. Tuuli niin paljon, ettei hän voinut edes pysähtyä kaatumatta. Oli siis vain jatkettava eteenpäin lumesta ja tuulesta huolimatta melkein vaaka-asennossa pienellä vaihteella toivoen, että pääsisi jonnekin suojaan ja rukoillen.

Hän tunsi jo voimiensa loppuvan, kun viime hetkellä näki tien poskessa punaisen pakettiauton. Se tuntui ihmeeltä. Hän meni sen suojaan ja haukkoi henkeään. Ei mennyt pitkään, kun kuului moottorikelkan ääni ja pian hän näki jonkun ajavan tien laitaa pitkin.

Se oli Petter. Paikallinen porosaamelainen, joka lupasi viedä McHuurteen turvaan mökilleen odottamaan myrskyn laantumista. He olivat mökillä kuusi tuntia, minkä jälkeen myrsky oli mennyt ohi ja McHuurre pystyi jatkamaan matkaansa. 

McHuurre on kiertänyt talviaikaan Suomen Lapissa, Ruotsissa ja Norjassa sekä useimmissa Euroopan maissa. Hän ei osaa mainita yhtä parasta paikkaa.

– Norja sykähdyttää aina, sekä Huippuvuoret. Lofootit, Andøya, Leknes, Hamninberg. Unohtumattomia paikkoja on lukemattomia, ei voi määritellä parasta, päättää McHuurre.